sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Hey Mickey! :)


Bellat valtaavat kisa-areenat tänä syksynä Mikki Hiirinä. Kauden ensimmäiset kilpailut olivat TUL:n piirin kilpailut, jossa Bellat saivat kategorian C ja sijoittuivat sijalle 2.-3./7. Viikon aikana teimme muutaman muutoksen ohjelmaan ja se antoikin uutta ilmettä ohjelmaan. Tytöt sisäistivät muutokset hyvin ja se näkyi menestyksenä aluekisoissa!

Aluekilpailut kilpailtiin perinteisesti Kupittaan urheiluhallissa. Bellojen harkkasuoritus jätti vielä kylmäksi, mutta muuten suoritus oli kohtalaisen siisti. Nyt olisi siis vielä tsempattavaa henkisen valmennuksen saralla! Nutturoiden laitto, meikit ja kisamusiikin kuuntelu yhdessä loivat kisatunnelman huippuunsa. Kilpailimme jo numerolla 4, joten lämmittelyn ohessa kävimme välillä avajaismarssissa. Loppusilauksen toivat tsemppipiiri ja sitruuna - nyt olimme valmiita kisaan! Kisasuoritus oli jo melko yhtäaikainen ja ryhdikäs, vaikka turhia pudotuksia tulikin muutama. Suorituksella ansaitsimme kategorian B, hyvä me! Tuomareilta saimme kiitosta ryhdistä ja omaperäisestä ideasta. Bellat palkittiin hopeisilla mitaleilla yhteensä 13 joukkueesta. Nyt vielä loppurutistus ennen kauden pääkisoja, jotka kilpaillaan Tampereella parin viikon päästä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti