keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

JEJEE!

Bellat on valittu hyvän kisamenestyksen perusteella valtakunnalliseen aluevalmennusrinkiin I kaudelle 2011-2012!
Ihan huippua! :)
Leireilyn makuun olemmekin jo päässeet muissa merkeissä, sillä tiistaina osallistuimme Turun alueen seurojen yhteisleirille. Leiri järjestettiin Liedossa ja teemoina oli lajitekniikkaa, liikkuvuutta ja välinetekniikkaa sekä akrobatiaa Ulla Meltsaksen, Sari Mustajärven ja Villen johdolla.
Kiitos kivasta leiriseurasta muille joukkueille!   

Kesäkuulumisia!

Vaikka blogin päivitys näyttää olleen kesälomilla, Bellat jatkavat ahkeraa treenailua aina juhannukseen asti. Treeneissä keskitytään nyt erityisesti peruskunnon kohottamiseen ja pallotekniikkaan (joka on päässyt hieman ruostumaan talven aikana). Lisäksi teemme paljon vartaloita, liikkuvuutta ja harjoittelemme myös uuden ohjelman vaikeusosia - tekemistä siis riittää! Kesästä alkaen Bellojen perustreeniä pitää Essi, jonka johdolla mm. lenkkipolut tulevat tutuiksi. ;)

Viimekertaisen päivityksen jälkeen on tapahtunut paljon: Seinäjoen Hyvän Mielen kisoissa Bellat saivat kategorian C. Suoritus oli kokonaisuutena yhtäaikainen ja piukka, mutta mukaan mahtui paljon henkilökohtaisia virheitä. Sijoituimme sijalle 13-27 yhteensä 55 joukkueesta. Olimme hieman pettyneitä kategoriaan, mutta nyt puhkumme jo uutta näyttämisen halua! :) Kisamatka oli kaikesta huolimatta hauska ja odotamme jo seuraavia yökyläreissuja! Siihen mennessä täytynee hankkia pehmeämmät patjat... ;)

Toukokuussa vietettiin myös Raision Jumppareiden Walk of fame -kevätjuhlaa. 



 Iloisin mielin heitämme (VIHDOIN) hyvästit ufo-ohjelmallemme! ;) Toisena esityksenä oli baletti-tunnilla Susannan johdolla harjoiteltu jazz-esitys. Sitä harjoitellessa olemme toisinaan nauraneet katketaksemme, niin hauska se on! Esitys auttoi tyttöjä löytämään lantion, ilmennyksen ja sisäisen alkuasukkaan! ;)


Kiitos koko sakille kevät kaudesta! :)