sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Asemakisat 14.11.2010

 Tuttuun tapaan Bellat suuntasivat isänpäivänä asemakisoihin Kupittaan urheiluhalliin. Viralliset harjoitukset olivat hurjan aikaisin - ainakin meidän valmentajien mielestä (tytöt vaikuttivat oikeinkin pirteiltä). Harjoituksissa oli pientä säätöä, kun dj:n musiikkivehkeet vuodelta -97 eivät suostuneet soittamaan meidän kisamusaa. Kiitos ihanan musiikinsoittajan, joka pelasti tilanteen. Loppujen lopuksi Waka waka soitettiin omasta tutusta mankkarista mikrofonin välityksellä. Loppu hyvin kaikki hyvin. :) Harjoitussuoritus oli aika jännittynyt ja epätarkka. Vielä täytyy viilata kuviot ja yhtäaikaisuus kuntoon niin hyvä tulee! Harjoitusten jälkeen laitoimme hiukset kuntoon, kuuntelimme musiikkia ja ihailimme muiden joukkueiden aikaansaannoksia.
Alkumarssin odotellua.


 Jännityksestä johtuen emme saaneet yhtään kuvaa itse kisasuorituksesta. Suoritus oli aamun kankeutuneen verrattuna paljon vapautuneempi, täsmällisempi ja täynnä energiaa ja ilmaisua. Tyytyväisin mielin voimme heittää hyvästit futis-teemalle ja Shakiralle. Alla suorituksen jälkeisiä fiilistelykuvia, olkaa hyvä. :)






Palkintojen jaossa


Enää emme olekaan seuran nuorin joukkue, vaan vieressämme söpöilee Mintut, joille yritämme parhaamme mukaan olla hyviä esikuvia.

Asemakisat on nyt Bellojen osalta kisailtu ja nyt lähdemme tositoimiin kilpasarjan areenoille!

lauantai 25. joulukuuta 2010

Syyskuulumisia ja Kisakallion leiri (lue alhaalta ylöspäin)


Väsyneinä, mutta onnellisina lähdimme kotimatkalle. Viikonloppu meni mukavasti ja saimme olla ylpeitä tytöistä. Teidän kanssahan voi lähteä vaikka minne! :)


Joukkueen yhteinen taktiikkapalaveri. Ohjelmassa siis ulkoleikkejä.


Bellojen treenatessa me valmentajat pakersimme syksyn koreografian parissa.



Ninan akrobatiassa tytöt tekivät meille valmentajille mega-yllärin! Kaikki onnistuivat siltakaadossa, hyvä tytöt, hyvä Nina! Saimme kokeilla myös trampoliinia ja jättipatjaa ja naurua riitti!


 
Aamu alkoi Meijun pirtsakalla Shakira -tanssilla. Päivä lähti vetreästi liikkeelle, kun vihdoin löysimme omat lantiomme! :D 

Illan kruunasi uiminen ja saunominen parhaassa mahdollisessa seurassa! <3 Näiden lisäksi leikimme Rosalien kanssa silmäniskumurhaajaa, sormusleikkiä ja herkuttelimme omia naposteltavia, nam. Uni tuli nopeasti päivän uurastusten jälkeen... yhtä irronnutta hammasta, muutamaa naurukohtausta, valmentajien huijausta ja pientä koti-ikävää lukuunottamatta.

Päivän päätteeksi Isa ja Noora pitivät koko porukalle loppuverskaa.


Kova treenaus vaati ruokataukoja useasti - ja niitä piisasikin! Aamupala, lounas, päivällinen ja iltapala maistuivat kaikki herkullisilta. Kiitos Kisakallion kokeille ruokahuollosta!


Elisa on meille jo ennestään tuttu valmentaja. Hän pitää meille keväisin ja syksyisin liikkuvuustestejä. Tässä tunnelmia "piinapenkistä", jonka Elisa on meille opettanut. Kuvassa notkistelee Riikka ja Tessa ja painajina Rosalien tyttöjä.

Aamu alkoi Kaisan baletilla ja vartalotekniikalla. Kaisa on toisinaan pikkuisen pippurinen ja siksi tytöt olivatkin tällä tunnilla tavallisesta poiketen suut supussa. :) Opimme paljon, varpailla kävelystä vauhtiheittoon ja me valmentajat päätimmekin tehdä radikaaleja muutoksia syksyn koreografiaan.


Syyskuun viimeisellä viikolla Bellat ja muut rajulaiset suuntasivat Kisakallion urheiluopistolle leiriviikonloppua viettämään. Luvassa oli omien valmentajien kanssa ohjelmatreeniä, Kaisan balettia, Meijun tanssia, Elisan liikkuvuutta, Ninan akrobatiaa, Ilkan ketteryyttä, uimista, saunomista, ulkoleikkejä ja yhteistä illanviettoa koko leiriporukan kanssa. Tämä oli bellojen ensimmäinen yökyläilymatka ja sitä odotettiin jo keväästä asti. 

Ison heiton harjoittelua - ja sitähän riitti!


Syksyllä aloitimme venyttelykerhon, jossa tytöt venyttelivät keskenään ylispagaatit ja -spritsit puoli tuntia ennen treenien alkua. Tässä kuva lähtötilanteesta - onneksi huikeaa kehitystä on tapahtunut! ;)


maanantai 16. elokuuta 2010

Avajaispartyt!



Treenailu vaihtui tänään hupailuun, sillä vuorossa oli odotettu kauden avajaisiltama. Meno lähti käyntiin aarteenetsinnällä, jossa tytöt kirmasivat ympäri Kaanaan koulun pihaa vihjeiden perässä. Aarre löytyi kuin löytyikin ja jokainen sai lakut. Aarteen joukosta löytyi myös Bellat -plakaati sekä paljetteja koristeiksi - tuumasta toimeen siis!


... Ja vihdoin se valmistui. :)



Tarjoilut järjestettiin nyyttäri -meiningillä. Herkuttelimme dippivihanneksilla, sipseillä, karkeilla ja ballerina -kekseillä. Nam!


Masut täynnä jaksoi taas painaa renkaissa ja köysissä. Tässä taidonnäytteitä:



Temppuilujen jälkeen vuorossa oli Bella-tietovisa. Me valmentajat olimme keksineet jokaisesta tytöstä vihjeen ja tytöt yrittivät parhaansa mukaan keksiä mm. ketä pomppii maallakin kuin trampoliinillla, kuka osaa soittaa kitaraa, kenellä on tarttuva nauru, kuka venyy asentoon kuin asentoon ja ketä on uusin tulokas. Ainoastaan yksi "Bella" aiheutti pidempää pohtimista: halailua ja kisatunnelmaa rakastava karvainen söpöläinen on tietysti Sorkka - joukkueemme maskotti. Naurulla ei ollut loppua, kun lopuksi leikimme läpsyä, jossa pitää huutaa toisen joukkuelaisen nimi, ennen kuin "läpsy" läpsäyttää... :)


Kiitos Bellapallerot mukavasta illasta!! Keskiviikkona alkaa tositreeni ;)

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Syystreenit alkoivat! :)

Bellat palasivat treenisaleille ansaitulta kesälomalta.
Voi, olipa ihana nähdä pitkästä aikaa tyttöjä, jotka kaikki puhkuivat uuden kauden intoa! Kesälomallakin riitti tekemistä, sillä tytöillä oli kotitreeni kaksi kertaa viikossa. Osa olikin saavuttanut huikeita venymisiä ja toisista oli kuoriutunut taitavia pallonkäsittelijöitä. Go girls! :) Jo ensimmäisissä harjoituksissa alkoi ohjelmatreeni ja ohjelma alkaakin olla jo hyvässä kuosissa - ainakin valmentajien päässä. Syyskauden avajaisjuhlaa vietetään viikon päästä. Luvassa on tiukkoja geimejä, tyttöenergiaa, perinteistä hauskuuttelua ja herkuttelua sekä Bella -plakaatin tekoa.
Tästä se lähtee! :)